11. helmikuuta 2012

Jäätävä Harbin

Bongasin jo Suomessa ollessani netistä todella mielenkiintoisen kaupungin Kiinan koillisosasta, jossa haluasin ehdottomasti vierailla näin talviaikaan. Kyseessä on siis Harbin, eli Kiinan pohjoisin miljoonakaupunki aivan Vladivostokin lähettyvillä. Venäjän läheisyys näkyi kaupungissa rakennuskulttuurin- ja arkkitehtuurin ohella myös paikan nimissä ja ruokailu- ja juomailutottumuksissa: arki-iltaisin ravintoloissa happy hour vodka-pullo 1 eur!

Pakkasta oli ainakin riittävästi ja jäätävä tuuli pakotti vuorautumaan lämpimästi yötä päivää..

Venäläisyys näkyi kaupungin keskustabulevardin rakennusarkkitehtuurissa



Pectopah
 

Harbinin alueella asuu n. 10 miljoonaa ihmistä ja erikoisen paikasta tekee siellä joka talvi järjestettävät lumi- ja jääfestivaalit. Harbinin hyytävän kylmä talvisää (nyt helmikuussa keskimäärin -15-25c) mahdollistaa massiivisten jää- ja lumirakennelmien tekemisen näin suuressa mittakaavassa; yksi kokonainen kaupunginosa rakennetaan vuosittain jäästä 16.000 kiinalaistyömiehen voimin. Nyt oli jo järjestyksessään jo 13. jääfestivaalit ja alue on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi tuoden samalla myös entistä enemmän turisteja alueelle. Nyt tapahtumasta puhutaan jo maailman suurimpana jää- ja lumifestivaalina. Negatiivisena puolena tässä kasvussa on ollut tietysti myös pääsylippujen ym. kausihintojen räjähdysmäinen kasvu. Oma Kiinan Lonely Planet-oppaani on vuodelta 2010/2011 ja niihin verrattuna hinnat olivat nousseet ainakin 30%. Sisäänpääsyihin ja kaupungin sisäisiin taksimatkoihin yhden päivän aikana meni n. 100Eur, joka on kyllä aivan liikaa ottaen huomioon paikallisen hintatason ja rahalle saadun vastineen. Jääfestivaali oli toki upea jo sellaisenaan, mutta mieleen tuli väkisin muutamien vuosien takaa Hainanin saarelta tuttu kiinalaisten turistien ryöstörahastus. Kiinalaiset eivät oikein osaa turismin kestävää kehitystyötä, vaan turisteilta pyritään nyhtämään kaikki rahat tässä ja nyt.

Tässä vähän kuvamateriaalia mitä kaikkea lumesta ja jäästä voikaan veisteillä...

Harbinin 13. jää- ja lumifestivaali







Välillä oli pakko tulla kaffelle lämmittelemään
Paikallisten herkku: Nakkitikku



Myski- vai jakkihärkä?


Always coca cola!


Sama linnake valoilla ja ilman









Samu sirkka



Jäälinko

Auringonlaskun aikaan alue oli parhaimmillaan









Olohuonetyyliä


Ilta jääkaupungissa huipentui talvisotatunnelmissa, eli luvassa oli satapäisen luistelija- ja hiihtäjäjoukkueen esittämä todella kansallismielinen talvieepos.


Onnellinen kiinalaistyttö sai kuvauttaa itsensä yhden illan teatteriesityksen tähdistä kanssa


Harbinin kaupunkikuvaa
Luksustavarataloja löytyi täältäkin useita

St. Sofian ortodoksikirkko

Paikallista katukarnevaalityyliä


Emakko



Harbinin lumiveistosnäyttely Sun Islandilla
99 snow balloons

Retiisejä nostamassa

Slaavilaistunnelmissa

Kansallissankarit

Korealaisten lumiveistos. "Mitä et näe, sitä ei ole olemassa"

Paikallinen koiravaljakko

Takana olevalla teoksella oli pituutta varmaan 300 metriä!

Jäätävästä pakkasesta huolimatta kaikki lumi alueella on tekolunta. Talvi-ilma on pohjoiskiinassa erittäin kuivaa, mutta mukavan aurinkoista


Terveisiä Pöllölaaksoon!

Arktista kaupunkimaisemaa



Siperiantiikeripuisto
Lumi- ja jääfestivaalin lisäksi Harbinista löytyy myös maailman suurin Siperiantiikereiden kasvatuspuisto. Nykyään maailmassa arvioidaan olevan enää 400 villiä Siperiantiikeriä, joista vain pieni osa Harbinin alueella koillis-kiinassa.  Alkujaan vuonna 1986 kasvatuspuistossa oli 8 pentua ja nyt heidän kautta kasvatetun Siperiantiikerikannan koko on jo yli 1000 yksilöä. Puistossa pääsee todella lähelle vapaana kulkevia tiikereitä safaribusseilla, joissa on avattavat ikkunat valokuvaamista varten. Aiemmin tiikereitä on voinut myös ruokkia elävillä eläimillä (kana 10eur, lehmä 100eur), mutta syystä tuntemattomasta tämä turistien ”viihdyttäminen” on nykyisin lopetettu – ihan hyvä ehkä niin.



Safaribussi

Kukkulan kuningas

Ryhmälämmittelyt




Muuta tekemistä Harbinista ei oikein näin hyytävällä talvisäällä sitten löytynytkään, eli 1,5 vrk:n reissu kaupunkiin riittää vallan hyvin. Kiertelin myös keskustan venäläistyylisellä kauppa-alueella, josta löytyivät kaikki länsimaisille tutut merkit ja brändit. Eksyin sattumalta myös maanalaiseen Bangkokin MBK:n tyyliseen ostoshelvettiin, jonka yhdeltä kujalta löytyi tämän näköinen kauhugalleria...


Matkustaminen Harbiniin
Matkustin Harbiniin 1,5h menolennolla (55eur) Hainan Airlinesilla ja palasin nopealla ”luoti”junalla 9h matkan takaisin Pekingiin (30eur). Viime kesäisen junaonnettomuuden takia tosin uusimmat kiinalaisjunat eivät saa ajaa täysnopettu, vaan matka taittuu alennetuilla nopeuksilla. Varasin itse paluumatkalle junakyydin vain maisemien takia, mutta maisemat olivat koko matkan sitä yhtä ja samaa, eli lumetonta tasaista peltomaisemaa ja välillä harmaita teollisuuskaupunkeja.


Odotushallin tuttuja tungostunnelmia



Ankean harmaat maisemat
Junamatkan alkumetreillä koin muuten ensimmäisen tappelun täällä, kun paikalliset ottivat mittaa toisistaan sulloessaan tavaroitaan täpötäysille tavarahyllyille.



Kiinassa junaillessa matkaliput kannattaakin varata mahdollisimman ajoissa, sillä lähes kaikki junat vähänkään suosituilla reiteillä myydään aina loppuun! Junat ovat muuten erinomaisessa kunnossa ja pc-pistokkeen kanssa 9h meni nopeasti mm. tätä blogitekstiä naputellessa. Uskomattoman upeiden lumi- ja jäärakennelmien ohella erikoista reissussa oli myös se, että koko 1500 km:nmatkalla Harbinista Pekingiin en ole nähnyt aitoa lunta missään! Järvet ja joet ovat täällä toki paksussa jäässä, mutta Kiinan kuivan ja aurinkoisen talvisään takia lunta ei sada täällä koilliskiinassa montaa kertaa talvessa! Suomalaisinahan me olemme tottuneet kokemaan vastaavanlaiset kovat pakkassäät aina paksujen luminietosten keskellä. Täällä luonto näyttää nyt ikkunasta katsottuna kuin Suomen huhtikuulta; lumi on sulanut pois ja odotamme auringon lämmetessä ensimmäisiä hiirenkorvia puihin. Ulos astuessa eron huomaakin sitten viimeistään, kun naama meinasi jäätyä -20c pakkastuulen puhaltaessa suoraan Siperiasta..




1 kommentti:

  1. Todella hienoja kuvia! Talvisin 6 lumiveistäjää Harbinista käy koristeleen meidän lumihotellin Kirkkoniemessä, Norjassa ! Pieneksi menee maailma :)

    VastaaPoista