2. maaliskuuta 2012

Melkoista vääntöä...

Huh, eipä ole ehtinyt tännekään juuri kirjoitella viime viikkoina pahemmin yhtään mitään. Elämä on pyörinyt tosiaan vain ja ainoastaan töiden ympärillä :/ Aamuyhdeksäksi toimistolle ja hyvällä tuurilla olen kotona takaisin iltayhdeksältä. Sama kuvio toistuu päivästä toiseen, joten arkena menee todella lujaa.

Tänään perjantaina ehdin kotiin vasta klo. 23.00. Olin buukannut tälle viikonlopulle reissun Xi'aniin ihmettelemään Terrakotta-armeijaa ja menolento olisi ollut klo.19.00 , mutta jouduin skippaamaan lennon työkiireiden takia. En ehtinyt lähtemään toimistolta ajoissa, koska jouduimme kollegan kanssa briiffaamaan digituottajaltamme nettisaitin maanantaiksi. Paikallisilta tuntuu puuttuvan kokonaan kriittinen silmä mm. erinäisten yksityiskohtien osalta ja kaikki tehdään vähän sinne päin. Joudun itse olemaan kaikissa mahdollisissa työvaiheissa "laaduntarkkailijana", jotta työnjälki vastaisi edes vähän kotimaassa totuttuun. Pikkutarkkuus ei ole myöskään itselleni ollut koskaan niitä vahvimpia ominaisuuksia, joten olemme välillä kiinalaisten kanssa samassa vasta-aallokossa...

Jotain hyvää sentään, sain juuri kuitenkin varattua vielä huomisaamulle uuden lennon Xi'aniin, eli herätyskello pirisee lauantaiaamun kunniaksi tasan 6h päästä. Kiinassa lentojen hinnoittelu ei onneksi noudata "länsimaista"tyyliä, vaan äkkilähtölentoja saattaa saada edellisenä iltana varattaessa jopa -70% alennuksella.
Perillä aion Terrakotta-armeijan lisäksi kiivetä Xi'anissa yli 2000m korkealle Huashan-vuorelle ihmettelemään sunnuntaista auringonnousua, josta kuvamateriaalia tulossa varmasti myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti