7. huhtikuuta 2012

Pyhäpäivien ratoksi

Tälle viikolle osui ssopivasti arkipyhä, eli hautojenputsauspäivä "Tomb sweeping day".  Olimme vapaalla töistä siis maanantaista keskiviikkoon. Arkipyhät tehdään kuitenkin Kiinan mallin mukaan edellisellä viikolla sisään, eli meillä oli töitä viime lauantaina ja sunnuntainakin - sopiva 7 päivän työviikko. Päätin jäädä kaupunkiin koko lomaksi, sillä tuntuu että olen ehtinyt näiden reilun 2kk:n aikana nähdä ja kokea Pekingistä vain pienen palasen. Loma menikin taas tuttuun tapaan pyöräillessä ympäri kaupunkia ja parina iltana oltiin kavereiden kanssa KTV:ssä, eli laulamassa karaokea karaokekopissa. Ennen KTV:tä olimme viettäneet kiinalaisten kanssa päivän "raikkaassa vuoristoilmassa", eli muutaman tunnin ajomatkan päässä Pekingin keskustasta olevalla ulkoilmaravintola-alueella, jossa kokeilimme myös värikuulasotaa. Paikallisten mielestä tällainen ulkoilu tuntuu kovin eksoottiselta, itseäni lähinnä huvitutti. Olin ajatellut, että menemme oikeasti jonnekin lähivuoristoon paikalliseen kylään... Onnistunut loma joka tapauksessa ja eilen keskiviikkona pääsin todistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni myös Sakura-festivaalia, eli kirsikkapuiden kukkimista.

Suurkaupunkilaisten retkeilyeksotiikkaa


Ravintolan tekolammesta sai kalastaa itselleen lounaskalan, joka sitten grillattiin keittiössä ja tuotiin muiden herkkujen kera ruokapöytään
Valmiina splättikseen


Tina with a gun
Kyllä tarkeni!
Puolustusasemissa
Red army soldie

Lopuksi maistui retkilounas pyöreän pöydän sotilaille




Pekingiin saavuttuamme jatkoimme vielä iltaa varsin railakkaasti, eli mentiin syömään ensin Etelä-Kiinan tyyliin Yunnanilaisia herkkuja


 Riisiviinaa suoraan "kirnusta"





Osa meistä jatkoi iltaa vielä KTV:hen, eli karaoken pariin.



Vaikka edellinen ilta venähtikin pitkäksi, niin keskiviikkona oli pakko kammeta itsensä aikaisin ylös, sillä sää oli mitä mahtavin ja Pekingin puistoissa oli parhaillaan Sakura - eli kirsikkapuiden kukinta parhaimmillaan.




Tyypillinen suojavaruste pyöräillessä - kypärä tosin vielä puuttuu

Paikalliseen tyyliin kuuluu koristautua erilaisilla muoviseppeleillä ennen puistoihin siirtymistä. Sitten aloitetaan ne loputtomat valokuvausposeeraukset...



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti