23. toukokuuta 2012

Parasta Pekingissä

Nyt Suomeen palattuani ajattelin kirjata ylös Kiinan keikkani parhaat palat  ja samalla jakaa myös muutamia vinkkejä tuleville Pekingin matkaajille. Olin itse aiemmin matkaillut Kiinassa neljä kertaa, joten luulin tietäväni hyvinkin mihin olin menossa, mutta olin yllätys yllätys hyvin väärässä. Näin jälkeenpäin ajateltuna luulen, että sain ensimmäisen kuukauden aikana jopa pienoisen kulttuurishokin yrittäessäni totutella paikalliseen työkulttuuriin. Kiinalainen kulttuuri ja ajattelutapa poikkeaa hyvin vahvasti mistään aiemmin kohtaamastani.

Minkälainen on kiinalainen työntekijä?

Kiinassa et voi luottaa työntekijöiden ajattelukykyyn varsinkaan ns. ”soveltavaa maalaisjärkeä” käyttäen, vaan kaikki tehtävät ja pyynnöt tulee käskeä ja varmistaa useamman kerran. Aloitteellisuus ja luovat ideat eivät näytä myöskään kuuluvan yleisesti kiinalaisten luonteenpiirteisiin. Suomessa monesti kuulee puhuttavan kiinalaisesta tehokkuudesta ja työntekijöiden ahkeruudesta. Omien kokemuksieni pohjalta sanoisin ennemminkin määrän korvaavan laadun työn tekemisen suhteen. Nuori sukupolvi on tottunut Kiinassa saamaan kaiken kultalusikalla suuhun ojennettuna, joten kellon iskiessä 18.00 koko toimisto tyhjenee käytännössä samaan aikaan eikä työnantajaan sitouduta muutenkaan kuin lyhytnäköisesti oma CV ja sen täydentäminen mielessä pitäen. Työpaikan menettäminen ei jatkuvan talouskasvun maassa pelota, joten sekään ei motivoi parantamaan työnjälkeä. Ihmettelin itse monia rekryprosesseja sivustaseuranneena kuinka moni kiinalaisnuori on ollut huoletta ”työttömänä” useita kuukausia työpaikkojen vaihdon välillä. Tämä on kuulemma yleinen tapa rentoutua edellisen työn aiheuttamasta uupumuksesta ja ladata akkuja uusia haasteita odotellessa – vanhempien raha-avustuksilla. Vanhempien jatkuvia raha-avustuksia käytetään myös vapaa-aikaan, jotta päästään mukaan haluttuihin sosiaalisiin ympyröihin hengaamalla oikeanlaisilla klubeilla oikeanlaisissa vaatteissa.
Oman työn ja työjäljen arvostaminen tuntuu puuttuvan hyvin monelta kiinalaiselta, joka heijastuukin sitten hyvin moneen asiaan aina paljon puhutuista ruokaskandaaleista paikallisten ravintoloiden ruokalistojen hauskoihin kirjoitusvirheisiin.. Pikkutarkkuuden puuttumisen ohella myöskään laatunäkemys ei aina kiinalaisilla kohtaa länsimaissa totuttuun tasoon nähden. Kiinalaiset kollegani ajattelivat usein kirjoitusvirheisiin puuttuessani, että ”mitä väliä kun ihmiset kuitenkin ymmärtävät mistä tuossa on kyse?” Totta. Kiinassa ollaan totuttu, että vaikka matkalla asiat olisivatkin enemmän tai vähemmän rempallaan, niin haluttuun lopputulokseen päästään kuitenkin (lähes) aina.


Pekingin parhaat palat:

Pyöräily on parasta!
Jos minulta kysyttäisiin mikä oli kaikista vaikuttavinta ja mieleenpainuvinta Pekingissä, niin vastaisin pyöräily ehdottomasti! Olipa kesä tai talvi niin Pekingin saa parhaiten haltuun pyörän selässä. Pyöräillessä tunsin oikeasti olevani osa valtavaa kaupunkia ja sen vilkasta elämää, toisin kuin taksin takaikkunasta hulinaa ihmetellessä. Polkupyöriä voi ostaa eri kojuista 10eur alkaen tai sitten vuokrata n. 5 eur/pvä. Pekingiin on suunniteltu aikanaan erinomaiset leveät pyöräväylät, joita pitkin on helppo suunnistaa. Nykyään moni paikallinen on vaihtanut perinteisen polkupyöränsä autoon, joten autokaistojen ruuhkat vain pahenevat vuosi vuodelta kun taas pyöräväylille mahtuu entistä paremmin polkemaan. Peking on kaupunkina täysin tasaista maastoa, joten kymmenien kilometrienkään pyörälenkki ei ole fyysisesti rasittavaa puuhaa, vaan sujuu todella miellyttävästi rullaillessa. Viimeisten viikkojen lämpimät ja pimeät kesäillat olivat parasta aikaa rullailla autoista hiljentyneillä sivukaduilla ja ihmetellä paikallisten ihmisten katupuuhasteluja, kortinpeluuta ja iltavoimisteluja musiikin tahdissa.
Kaupunginosa, jossa haluaisin asua.
Oma suosikkini oli ehdottomasti Guloun alue vanhoine hutongeineen (erityisesti Baochao hutong), jossa pääsee maistelemaan lähietäisyydeltä aitoa pekingiläistä hutong-elämää . Guloun sijainti on myös täydellinen, sillä sieltä pääsee max. 30 min. pyöräilyllä jokaiselle Pekingin päänähtävyydelle, ostosalueelle ja yöelämään. Välttämätöntä sieltä ei toki ole edes poistua, sillä Guloun seudulta itsessään löytyvät mielenkiintoisimmat kaupat, baarit ja kahvilat (mm. Zarah ja Alba, jossa työskentelee todella mukava suomalaistyttö Hanna). Cafe Albassa on myös kesäaikaan mahtava kattoterassi, josta voi ihailla lähihutongeja. Alueen Baochao-hutongista löytyy myös suositeltava pieni ja ok-hintainen putiikkihotelli Orchid, jonka kattoterassiravintola/baari on myös näkemisen arvoinen.
Huom. Guloun aluetta rakennetaan/modernisoidaan valitettavasti koko ajan lisää, joten kannattaa pitää kiirettä!
Mielenkiintoinen alue on myös 798 Art Disctric, joka on vanhan itäsaksalaisen elektroniikkatehtaan kortteliin rakennettu taidealue lukuisine gallerioineen ja putiikkeineen! Paikan päältä löytyy myös mahtavia ravintoloita ja kahviloita. Kannattaa varata koko päivä alueeseen tutustumiseen, sillä pelkät taksimatkat keskustasta vievät n. puoli tuntia suuntaansa.
Yöelämä
Suurin osa Pekingin länsimaalaiseen makuun suunnitellusta yöelämästä on Sanlitunin alueella, joka on modernia uudelleen rakennettua Pekingiä. Tylsää (persoonatonta) ehkä arkkitehtuurisesti, mutta pilvenpiirtäjätyyli näyttää miellyttävän kiinalaisten modernisuutta kaipaavaa tyylisuuntaa. Suosikkibaarini oli ehdottomasti D-lounge, joka löytyy Sanlitunista hieman sokkeloiselta toimistoalueen takapihalta. Paikka on erittäin tyylikäs ja sofistikoitunut lounge bar, jossa viikonloppuisin tuli hieman menevämpää musiikkia. Hong Kongilaisen luksushotelli Opposite Housen Mesh-baaria kannattaa käydä myös kokeilemassa, sillä samalla pääsee vilkaisemaan tämän kaupungin hienoimman design-hotellin mahtavaa aulaa ja sen taidetta.
Rennompaa meininkiä kaipaavan kannattaa suunnata Sanlitunissa esim. Luca’s Villaan (vrt. Memphis Suomessa) tai sitten Guloun alueen persoonallisiin pikkubaareihin, joista löytyy teemoja niin juopottelua kaipaaville vampyyreille, mangafaneille kuin myös livemusiikin ystäville.  Livekeikkojen ystäville mielenkiintoisin venue/baari oli muuten ehdottomasti 2 Kollegas, joka löytyy koillis-pekingistä kaupungin ainoan drive in-leffateatterin vierestä. Sisätilojen lisäksi tällä underground-baarilla on myös mahtava berliiniläishenkinen ulkoterassi grilleineen ja dj-vieraiden soittoa voi fiilistellä ja tanssia pihanurmikolla yömyöhään.
Klubien osalta suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan Pekingissä ainakin nämä paikat:
-          Haze (Konemusapuolelta ehdoton ykköspaikka Chaoyang-alueella n. 500 m Sanlitun Villagesta)
-          Spark (tämän hetken hienoin ja halutuin klubi Pekingissä, jossa sisäänpääsy miehiltä 24 eur ja naisilta 12 eur. Spark sijaitsee The Place-ostoskeskuksen alakerrassa Chaoyang-alueella)
-          Lantern (Toisinaan hyviä konemusailtoja. Sijainti Workers Stadiumin länsiportin lähellä Sanlitunissa)
Kiinan vierailuhan ei olisi mitään ilman karaokea, eli KTV:tä. Paras paikka karaokekokeiluun on ehdottomasti kullanhohtoinen ”Go Go KTV” Chaoyang-alueella, jonka sisältä löytyy mm. oma supermarket ja ruokailubuffet laulajille!

Ravintolavinkit
Peking on kallis kaupunki ja ruuan laatukriteerit eivät läheskään aina vastaa hintatasoa. Erilaisista ruokaskandaaleista sai lukea viikoittain, joten paikallisen kaikista halvimman katuruuan kanssa itselläni ei syntynyt päivittäistä rutiinia, vaan pyrin syömään vähän tunnetuimmissa ja näin myös kalliimmissa ravintoloissa (n. 7-9 eur/setti). Nuudeleita ja dumblingseja tuli toki silloin tällöin maisteltua, mutta varsinkin nuudelisettien öljyisyys laski niidenkin pisteitä. Ihmettelin myös paikallisten tapaa kostuttaa höyrytetyt vihanneksetkin öljyssä maun parantamisen takia(!). Terveellisen ja ok-hintaisen ruuan löytäminen olikin melko haastavaa. Yksi eniten ruuanlaadun puolesta kehuja kerännyt on Element Fresh, joka on shanghailainen ravintolaketju. He tarjoavat raikkaan tuoreita salaatteja ja erilaisia aasialaisia settejä, mutta heilläkin hinnat lähtevät 10 eurosta ja lounassalaateista sai maksaa helposti 12-14 euroa. Muut vinkin ravintoloiden suhteen tulee tässä:
-          Da Dong Roast Duck Restaurant (Parasta pekingin ankkaa modernissa ympäristössä)
-          In & Out (Paras yunnanilainen ravintola, eli eteläkiinan alueen tulista keittiötä, jossa paljon yhteläisyyksiä thaikkuherkkujen kanssa)
-          Dali Courtyard (Paras ja tunnelmallisin perinteinen hutong-ravintola, jossa syö n. 12 eurolla viiden ruokalajin ennnaltamäärätyn setin)
-          Temple Restaurant Beijing TRB (Kaupungin paras fine dining-ravintola vanhassa temppelissä tunnelmallisen hutong-alueen keskellä)
-          Mr Jin’s Dumblings (Aito ja halpa dumbling-ravintola Baochao Hutong 65 –osoitteessa. 12 kpl:n setti vain 2,4 eur )
-          Saddle Cantina (Hyvää meksikolaista keskellä Sanlitunin aluetta (=uusi keskusta). Kesäisin myös kattoterassi käytössä)
Työssäkäyvänä kävin usein töiden jälkeen lähisupermarketista hakemassa klo.20.00 jälkeen deli-pisteestä take away-sushit, sillä kaikki delituotteet myydään kiinalaiseen tyyliin viimeisen aukiolotunnin ajan pois -50% hintaan. Näin ollen sushi-illallisen sai monesti mukaansa parilla eurolla!

Tässäpä näitä ajatuksia ja kokemuksia keväältä 2012 Pekingistä. Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä tai haluat muuten tietää lisää Pekingistä, niin laita ihmeessä viestiä!

2 kommenttia: