14. tammikuuta 2012

Viisumi hankittu.

Lähtö lähenee ja kävin tällä viikolla noutamassa Kiinan suurlähetystöstä minulle myönnetyn viisumin. Viimeksi Kiinassa matkaillessani n. 4 vuotta sitten viisumin hakeminen oli huomattavati helpompaa ja vähemmän paperityötä vaativaa. Nykyään Kiinaan ei enää myönnetä multi entry-viisumeita ilman virallista kutsua, joten joudun tyytymään double entry-viisumiin.  Saan siis poistua maasta vain kerran vaihtoni aikana. Toivottavasti saisin kuitenkin uusittua Pekingissä paikan päällä viisumin ainakin kerran, sillä haluaisin vierailla kevään viikonloppuina ainakin Pohjois-Koreassa, Japanissa ja ehkä ystäväni luona Nepalissa, jossa hän toistaiseksi vielä työskentelee. Pohjois-Korea on toivelistani kärjessä, sillä sinne tuskin tulisi muuten lähdettyä Suomesta käsin ja Pekingistä sinne pääsee kätevästi junalla.

Nyt tosiaan enää kaksi viikkoa aikaa järjestellä asiat Suomen päässä ennen lähtöä, joten kiirettä piisaa. Töissä täytyisi täytyisi saada kevään hommat Subilla hoidettua alta pois mahdollisimman hyvin, jotta Pekingissä pystyn sitten keskittymään täysipainoisesti tehtäviini Bonnierilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti