Muutto uusille hoodeille

Päätin pakata kamani ja muuttaa viimeiseksi viikoksi hutongiin hakemaan hieman toisenlaista ja ehkä aidompaa kosketusta pekingiläiseen elämänmenoon. Asunnossani Oriental Plazalla ei ollut tietenkään mitään vikaa ja mukavaahan niistä kaikista palveluista oli nauttia aikansa, mutta alueelta puuttui kokonaan (paikallinen) elämä ja sen mukana yleisfiilis oli varsin hajuton ja mauton. Iltaisin ostoskeskuksen kauppojen sulkeuduttua alue hiljeni täysin eikä esim. rentoja ruokapaikkoja tahtonut löytyä mistään, baareista puhumattakaan. Halusinkin päästä maistelemaan enemmän paikallisen makuista elämää ennen Suomeen paluuta ensi viikon sunnuntaina!



Täältä lähdettiin, eli Oriental Plaza viiden tähden palveluineen sai nyt jäädä.

 
Valitsin asuinpaikakseni Guloun alueelta vanhan Baochao hutong-alueen, joka on ollut ehdotonta suosikkiseutua Pekingissä. Täältä suunnalta (vähintään pyöräilymatkan päästä) löytyy kaikki Pekingin parhaat palat, eli sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa sekä mielenkiintoisimmat ravintolat, kaupat, kahvilat ja baarit.
Hutongit ovat Pekingin alkuperäisiä, harmaasta tiilestä rakennettuja yksikerroksisia asuinalueita, jotka ovat ympäröineen keskustan kiellettyä kaupunkia. Perinteisesti yhden perheen asuttamat rakennukset kiertyvät yhteisen pienen piha-alueen ympärille. Viimeisen vuosikymmenen aikana näistä hutongeista on valitettavasti jyrätty suurin osa jo maantasalle pilvenpiirtäjien ja kauppakeskusten alta, mutta on niihin kunnostettu myös paljon mm. tunnelmallisia hotelleja ja hostellejakin. Parasta täällä asumisessa on ehdottomasti myös kaiken muun jo mainitun ohella kellon ympäri kaduilla pyörivät paikalliset ihmiset, jotka ovat todella ystävällisiä ja hyvällä fiiliksellä. Kaduilla pelataan korttia, mahjongia tai sitten muuten vain istuskellaan ja ihmettellään maailman menoa. Tuntuu kuin asuisi täysin eri kaupungissa verrattuna edelliseen moderniin, mutta kliiniseen asuinalueeseeni Oriental Plazalla tai toimistoalueeseemme Sanlituniin, jotka voisivat olla yhtä hyvin Singaporessa, Lontoossa tai vaikkapa New Yorkissa.




Uusi kotikatuni Baochao hutongissa

 

Pekingin automessuilla

Viimeiset työpäivät käynnissä täällä Pekingissä! Lähdimme eilen kollegani kanssa tutustumaan Pekingin autonäyttelyyn, jossa tavoitteenamme oli tavata potentiaalisia autosponsoreita tuleviin Bonnier-tapahtumiin.

Pekingin uusi kansainvälinen messukeskus on valtava alue lentokentän takana ja pelkkä matka keskustasta kestää metrolla n.1,5h. Autonäyttelyssä oli mukana kaikki isoimmat kansainväliset merkit kuin myös mielenkiintoiset kiinalaismerkit. Kiinan automarkkina on maailman suurin ja suosituin malli täällä näyttää olevan citymaasturi, jossa täytyy olla mm. mahdollisimman iso ja kiiltävä etugrilli. Kiinan automarkkinoiden suuruuden takia lähes kaikilla tärkeimmillä merkeillä onkin jo omat kiinalaismakuun muokatut mallinsa.

Ruuhka messukeskuksessa oli päivän mittaan aivan käsittämätön, sillä yhden päivän aikana näyttelyvierailijoita on kuulema noin 100.000! Eniten kiinnostusta ja kuhinaa näytti olevan ökymerkkien, kuten Ferrarin, Rolls Roycen ja Maseratin näyttelypisteillä. Tyypillinen kiinalainen messukävijä varustautuu päiväänsä järjestelmäkameralla pitkän putken kera, joten ruuhkassa sai todella varoa ettei saa kamerasta päähänsä.

Mielenkiintoista oli myös huomata minkälaista elämäntapaa automerkkien ympärille yritetään täällä luoda. Kaikilla kalleimmilla automerkeillä oli myös omat vaate-, vapaa-aika- ja leluvalikoimansa näytillä autojen yhteydessä. Victoria Beckham oli suunnitellut oman Range Rover-mallistonsa, jota valmistetaan vain rajattu 200 kpl:n erä, joista leijonan osa tuodaan nimenomaan Kiinan markkinoille. Fiat taas oli tehnyt yhteistyössä Guccin kanssa oman 500-mallinsa, johon sisältyi Gucci-brändätyn Fiatin lisäksi myös Guccin ajovarusteet kaulaliinoineen ja kenkineen.

Mukava keskipäivän ruuhka

Tuliaisostos?

Kiinalaismerkki Great Wall:in uutuusmalli

Fiat 500 by Gucci

Mersun konseptimalli Kiinan markkinoille varsin pramealla etugrillillä varustettuna

Kiinalaiset unenlahjat

Kuluneen kevään aikana on tullut todistettua kiinalaisten erinomaiset unenlahjat, sillä paikalliset nukkuvat vuorokauden ajasta riippumatta niin metrossa, ravintoloissa ja työpaikoilla kuin myös kaduilla.

Suuri ja Mahtava Pohjois-Korea!

Reilu viikko sitten lauantaina Pekingiin saapui vihdoin Arvovieraita pääsiäistä pakoon, eli Perttu Tukholmasta ja Antti Helsingistä. Kävimme mm. Kielletyssä Kaupungissa, pyöräiltiin ympäri hutongeja ja maisteltiin myös  reippaan puoleisesti teetä Pekingin yöelämässä. Maanantaina itse menin normaalisti sitten jo töihin kun poijjat nauttivat Pekingistä vielä torstaihin saakka...

Pekingin Ankkaa - vihdoinkin!

Paahdettu ja liekitetty ankka viipaloidaan ja herkutellaan kastikkeen ja vihannessuikaleiden kanssa tortillamaiseen lettuun käärittynä! Erinomaista!

DPRK
Torstaina se sitten koitti, eli kauan odotettu Pohjois-Korean reissumme. P-Koreaan ei pääse seikkailemaan omin päin, vaan kaikki matkat tapahtuvat ohjatuissa ryhmissä paikallisten oppaiden mukana. Olimme varanneet matkamme Young Pioneers Tours -matkatoimiston kautta, jonka nettiarvostelut ja hinnoittelu vakuuttivat puolelleen. Me voimme näin jälkikäteen suositella heitä myös aivan mahtavasta reissusta hyvässä, rennossa porukassa! Matkailu P-Koreaan ei ole todellakaan halpaa puuhaa, sillä viiden päivän matkastamme joutui maksamaan n.1200 euroa sisältäen lennot Pekingistä ja majoituksen Pyongyangissa ruokailuineen. Majoituksen ja ruokailun taso on varmasti kertomattakin selvä, eli viiden tai edes kolmen tähden settejä nälästä ja kurjuudesta kärsivästä maasta on turha odottaa. Matkaohjelmamme oli alustava aina viime metreille saakka ja muutoksia tapahtui silti päivittäin. Suurimmat odotukset oli sunnuntaille 15.4, jolloin juhlittiin Suuren Johtajan, eli Kim Il Sungin 100v-syntymäpäiviä sotilasparaatien ja ohjus/satelliittilaukaisun kera. Mukanamme oli koko reissun ajan länkkärioppaamme Ritchien lisäksi kaksi paikallista opasta, joista Mr. O oli eniten äänessä. Paikallisten oppaiden tehtävänä oli opastaa/kytätä meitä koko matkamme ajan – aamusta iltaan. Molemmat todennäköisesti kuuluivat puolue-eliittiin, sillä vain eliitin jäsenet voivat kouluttautua työtehtäviin, joissa ollaan tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

Jätimme kännykät Pekingiin (maahan ei saa viedä matkapuhelinta!) ja suuntasimme asunnoltani heti aamupäivästä lentokentälle tapaamaan muuta ryhmäämme. Menolentomme torstaina Pekingistä oli lupaavasti EU-lentojen mustalla listalla olevalla Air Koryalla. Yllättäin heillä oli kuitenkin suht uusi kone, jolla 1,5h lento taittui nopeasti.

Kone oli täynnä uteliaan oloista porukkaa ja bongasimme ensimmäiset paikallisetkin jo lennolla pakolliset Kim-pinssit rinnuksissaan. Mukana oli myös paljon lehdistöä, esim. FOX tv-kanavan reportteri kameramiehineen. Matkalukemiseksi saimme Iltasanomien sijaan saimme viikkoja vanhan Pyongyang Times sanomalehden, jonka yksipuolisesta sisällöstä saa hyvän jo näiden alla näkyvien kansiotsikoiden perusteella

Lennolla tarjottiin myös pientä (kylmää) ruokaa, josta Perttu ehti saada jo mennessä valitettavan ruokamyrkytyksen :( Itselleni sama ilo/suru koitti ensimmäisenä aamuna, kun valitsin hotellin suppeasta aamiaisvalikoimasta yhden munan, munakaspalan ja muutaman kypsentämättömän tomaatin. Antti onneksi selvisi koko reissun ajan teräsvatsallaan lähes terveenä!

Pyongyangin lentoaseman tax free-myymälä

Laskeutuminen ja saapuminen Pyongyangiin meni todella smoothisti ja jopa tullimuodollisuudet yllättivät nopeudellaan (varsinkin Israeliin ja Jenkkeihin verrattuna). Niin läppärit kuin myös kamerat vilkaistiin ilman sen kummempia kyselyitä – tärkeintä oli ettei niissä näkynyt GPS tai wireless internet -merkintöjä. Lentokentällä jakauduimme ryhmittäin busseihimme ja lähdimme kohti Pyongyangin keskustaa ja hotelliamme. Ensivaikutelma kaupungista oli melko aavemainen, sillä leveillä kaduilla ei juuri muita autoja näkynyt ja ihmisiä käveli siellä täällä. Lentokentältä lähtevää tietä reunustavat kerrostalot olivat harmaaksi rapattuja tiililaatikoita, mutta jokaiselle parvekkeelle oli kuitenkin tuotu tasaisesti riviin neonvärisiä parveke(muovi)kukkia koristamaan muuten niin ankeaa näkymää.

Leveät paraatikadut olivat tyhjillään - ei autoja, ei mopoja

Propaganda street art



Hotellihuoneemme, jossa sänkyjen patjat olivat varsin tukevat, sillä ne oli tehty vanerista! TV näytti tietysti vain yhtä ja ainoaa kanavaa - luupissa.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Pyongyangista kohti etelärajaa, eli demilitarisoitua aluetta. Kuuntelimme koko päivän samaa USA-vastaista propagandaa – eri henkilöiden suusta. Pääsimme myös tutustumaan eri neuvotteluhuoneisiin, joissa Korean sodan jälkipyykkiä ja -neuvotteluita oli käyty.

Pyongjangista etelään rajalle vievällä "moottoritiellä" ei ollut ruuhkaa

Yksi Korea

Propaganda-oppitunti demilitarisoidulla raja-alueella

Young Pioneers

Rajalta bussimatka jatkui kohti lähikaupunkia Kaesongia, jossa pääsimme lounastamaan korealaista kimtchiä sekä kauan odottamaamme koirakeittoa. Koirakeitto oli itseasiassa yllätävän hyvää ja koiranliha maistui hieman lammasmaiselta. Valitettavasti emme nähneet minkälaisesta koirasta soppa oli keitetty, olisihan se tietysti ollut mukava tietää mikä koirarotu oli kyseessä :)

Koirakeittoa - nam!

Ensimmäinen ilta päättyi perjantaina omalta osaltani jo iltaseitsemältä kun menin hotellille lepäämään pois ruokamyrkytystä ja siitä noussutta kuumetta. Huvittavinta oli, kun paikallisoppaamme oli eniten huolissaan siitä etten lähtisi omin päin seikkailemaan pois hotellilta. Vakuuttelin hänelle, että kuumeesta ja huonovointisuudestani johtuen en varmasti lähtisi huoneeni vessaa kauemmas! Ilta menikin hotellihuoneessa kuumehöyryissä katsellessa TV:stä yhtä ja ainoaa kanavaa, joka suolti luupissa samoja puheita ja ylistyksiä pääosin uusimmalta johtajalta Kim Jon Unilta. Öistä suurkaupunkimaisemaa täällä oli turha yrittää ihastella hotellin ikkunasta, sillä koko Pyongyang on iltaisin lähes pilkkopimeä!

Vain osa ydinkeskustasta on valaistua

Seuraavana aamuna, eli lauantaina jouduimme pakkaamaan tavaramme hotellista mukaan, sillä kaikki Pyongyangin hotellit olivat täynnä suuren juhlan takia. Maassa ei ole kuulema ollut koskaan aiemmin näin paljon turisteja samaan aikaan. Meidän tuleva majoituksemme olisi jossain maaseudulla 1h ajomatkan päässä pääkaupungista, mutta meitä se ei haitannut... pääseepähän näkemään vähän muutakin maisemaa kuin harmaita kaupunkibunkkereita. Kävimme tutustumassa propagandamuseoiden lisäksi myös Pyongyangin metroon ja kirjastoon, jonka parvekkeelta ihmettelimme keskusaukiolla tapahtuneita paraatiharjoituksia.

Kirjastossa jokainen P-Korealainen voi käyttää vapaasti Intranettiä, eli maan suljettua viestintäverkkoa

Keskusaukion upeat joukkoharjoitukset Suuta päivää varten

Metrotunnelmaa

Metrotyttö

Lauantai-iltamme päättyi paikalliselle tanssiklubille, eli Diploon! Tänne ovat tervetulleita toki vain diplomaatit ja muut ulkomaalaiset, joten tungosta siellä ei ollut (kuten kuva alla kertoo)

Diplo Nightclub

Sunnuntai 15.4 oli siis Suuren Johtajan Kim Il Sungin 100v- syntymäpäivä. Aloitimme aamun paikallisten toritapahtumasssa, jossa pääsimme viemään kukkaseppeleet kumarrusten kera Kimin patsaalle. Fiilis torilla oli aivan mahtava kun paikka oikein kuhisi innoissaan olevia ihmisiä. Mukana oli niin lapsia odottamassa urheiluesityksiään kuin myös kuorolaisia availemassa ääniään. Suurimman armeijaparaatin ajaksi Pyongyangissa vierailevat turistit oli lähetetty kauas pois keskustasta April Friendship-festivaaleille, joissa meillekin luvattiin juhlallisuuksia paikallisten kanssa, jalkapallon pelaamista ja piknik-lounasta. Todellisuudessa tämä vaikutti vain erittäin suurelta teatteriesitykseltä, jolla haluttiin varmistaa ettei keskustan paraatitapahtumassa olisi ketään ylimääräistä ulkomaalaista. Saimme kuitenkin puhuttua oppaamme ympäri ja lähdimme lounaalle keskustaan hieman aiottua aiemmin ja onnistuimme näkemään vilaukselta paraatia varten tyhjennetyt kadut ja niiden varsilla odottavat ihmismassat sekä sotilasajoneuvojen kulkueen.



Katukukatkin ovat muovia



P-Korealaiset cityneidit perinneasuissaan...valmiina juhlaan

Kansa jonottaa vuoroaan päästä kumartamaan Suurelle Johtajalle

Reippaat pikkupioneerit

Valmiina sotilasparaatiin

Summa summarum:

Ohjelmaa reissulla oli vähintäänkin tarpeeksi eikä omaa aikaa jäänyt nimeksikään. Olimme yleensä liikenteessä bussillamme aamukahdeksasta iltamyöhäiseen eikä hotellilla käyty kuin nukkumassa. Vaikka olisit halunnut lähteäkin vähän kävelemään omin päin hotellin ulkopuolelle, niin käytännössä sinulla ei ollut siihen aikaa. Kaikki kaupat, ravintolat ja muut nähtävyydet, joissa P-Korean reissulla turisti pääsee käymään, on oltava valtion hyväksymiä. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikki turistien maahan jättämä raha menee (hirmu)hallinnolle ja sen eliitin hyödynnettäväksi. Kaupat ovat kuin vanhan neukkulandian ajoilta, eli palvelutiskin takana ei juuri näkynyt myyjän lisäksi muuta kuin tyhjät hyllyt muutamia olutpulloja ja pehmoleluja lukuunottamatta. Kukkakaupat olivat poikkeus, sillä niissä riitti hyllyntäytettä  - muovikukkien muodossa tosin.

Kassaneiti

Moni meistä oli varannut matkan ajankohdan juurikin Kim Il Sungin 100v-synttärijuhlallisuuksien takia ja toivoi siten pääsevänsä lähemmäksi itse juhlaparaateja ja muita paikallisten tilaisuuksia ja tapahtumia, mutta suljetussa maassa tällainen ei ole turistille aina mahdollista. Itse olen tyytyväinen näkemäämme ja kokemaamme, sillä oppaamme tekivät parhaansa tarjotakseen meille edes vähän aitoa paikallista kokemusta pakollisen propaganda-syötännän väliin. Vaikka kadut olivatkin mainoksista vapaita, niin propagandajulisteita oli sitäkin enemmän. Samoin talojen katoilla oli suuria kaiuttimia, joista juhlapäivinä huudatetaan kansallismieltä kohottavia lausahduksia.

Matka herätti meissä kaikissa vahvoja tunteita ja bussissa käytiin aina välillä erittäin mielenkiintoisia keskusteluita esimerkiksi P-Korean matkailun eettisyydestä ylipäätään.  Moni myös hieman yllättyi omista ajatuksistaan ja asenteistaan, sillä viiden päivän valitettavan tehokas DPRK-propagandakoneisto sai monet näkemään maan hyvinkin erilaisessa valossa, kun mihin oli täällä ulkomaailmassa tottunut. P-Korean nälänhätä, työleirit ja muut ihmisoikeusrikkomukset saattoivat unohtua nopeasti (onneksi vain välillisesti), kun näki päivästä toiseen matkallaan vain hyvinvoivia ja iloisia ihmisiä, superlahjakkaita lapsia ja nautit lomastasi paikallisissa ravintoloissa. Itselleni paikan päällä käyminen herätti älyttömän tiedonjanon ja aion lukea heti Suomeen päästyäni lisää P-Koreasta mm. vankileireiltä karanneiden muistelmista.

PS. Oli muuten virkistävää olla ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni 5 päivää ilman kännykkää ja internettiä! Ensimmäisenä päivänä vielä hapuilin tottumuksesta muutaman kerran kännykkääni, mutta ohjelman ja tekemisen runsauden takia seuraavat päivät menivät jo täysin ilman vieroitusoireita.